Vinkkejä uuden kodin ostamiseen

Ostaminen ja myynti
Ostaminen ja myynti
26/10/2023

Vinkkejä uuden kodin ostamiseen

Ostaminen ja myynti
Ostaminen ja myynti
26/10/2023
Useimmat meistä haaveilee siitä, että omistaisi jonakin päivänä omakotitalon tai asunnon. Tämä on yksi suurimpia ja tärkeimpiä hankintoja elämässä, mitä ihminen tekee. Ensinnäkin siihen sitoudutaan taloudellisesti vuosikausiksi , mutta toisaalta tulee ottaa huomioon, että itse koti on unelmien täyttymys. Koska kyseessä on yksi elämän tärkeimmistä päätöksistä, kotia etsiessä kannattaa olla maltillinen ja selvittää kaikki mahdolliset yksityiskohdat. Mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon, kun on hankkimassa uutta kotia ja haluaa saada sen mahdollisimman edullisesti?

Säästäminen kotia varten

Vain harva suomalainen on niin onnekkaassa tilanteessa, että pystyisi tekemään isompia hankintoja täysin ilman lainaa. Ostopäätöksen tekemistä lainat kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa Omalaina.fi -sivustolla, sekä valita saaduista tarjouksista paras. Laina on velkaa, josta maksetaan aina korkoa ja muita kuluja. Mahdollisimman hyvissä ajoin ennen kodin ostoa olisi hyvä aloittaa säästäminen kotia varten. Säästöä voi hakea tarkistamalla, mistä olisi mahdollista tinkiä omassa arjessa ja kilpailuttamalla pakolliset kulut, kuten puhelin-, sähkö- ja vakuutusmaksut.

Asunto, joka sopii omaan budjettiin

Omat mieltymykset, tarpeet ja taloudellinen tilanne määrittävät hyvin pitkälti, minkälaiseen kotiin päädytään. Asuntojen hinnat nousevat niiden rakennusvuoden ja sijainnin sekä tontin ja asunnon koon mukaan. Kannattaa miettiä tarkkaan, onko unelmien koti omakotitalo tai kerrostaloasunto. Omakotitalossa saa elää huomattavasti vapaammin sekä päättää itse omista asioistaan, mutta usein asumiskustannukset ovat korkeammat ja velvollisuuksia on enemmän. Kerrostaloasunnossa eläminen on hieman edullisempaa ja kiinteistö hoidetaan muiden toimesta. Tässä pitää ottaa huomioon myös kerrostalon muut asukkaat.

Tarjolla olevien asuntojen seuraaminen

Asuntomarkkinoita kannattaa tarkkailla kaikilta kanavilta sekä kysellä tuttavilta ja työkavereilta. Usein parhaat asunnot eivät koskaan päädy yleiseen myyntiin, koska niille löytyy ostaja jo ennen sitä. Erityiseen tarkkailuun kannattaa ottaa kauppojen ilmoitustaulut. Niistä löytyy toisinaan erityisiä helmiä, jotka voisi muuten jäädä näkemättä. Kotia etsiessä on tärkeintä muistaa, että se on unelmien täyttymys itselle. Tilanne on loistava, jos kotiin on mahdollista laittaa vähän käsirahaa ja tämän lisäksi voi kilpailuttaa lainatarjoukset Omalaina.fi -sivustolla. Lainaa hakiessa kannattaa ottaa huomioon muutamia asioita. Kotia ostaessa lisävaroja tullaan todennäköisesti tarvitsemaan muutamiin muihinkin asioihin kuin pelkkään talon hintaan:
  • Muuttofirman palvelut
  • Mahdolliset pienet pintaremontit ja korjausta vaativat asiat
  • Kodinkoneet (jos ne on aikaisemmin kuuluneet vuokra-asuntoon)
  • Sisustaminen

Asuntokaupoissa maltti on valttia

Unelmien kotia etsiessä ei kannata kiirehtiä, koska huomioon pitää ottaa monia yksittäisiä asioita. Jokainen haluaa löytää mahdollisimman pitkäaikaisen kodin, eikä kukaan halua kodin hankkimisen päättyvän ikävästi. On tärkeää varmistaa asunnon kunto, ettei myöhemmin koidu negatiivisia yllätyksiä ja kohtuuttomia kuluja. Vuoden alussa Suomesta poistuu ensiasunnon verovapaus, joten jokainen omasta kodista unelmoiva on samalla viivalla. Säästäminen kannattaa aloittaa ajoissa, ja ottaa tarvittaessa lisäksi lainaa. Ennen lainasopimuksen allekirjoittamista lainat kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa. Kun kaikki asiat on selvitetty, unelmakodin löydyttyä voi keskittyä vain tekemään siitä oman näköisen.
Muuttopuhdistus: Kannattaako hoitaa itse vai palkata ammattilainen?
Muuttopäivän kiireissä siivous jää helposti viimeiseksi – mutta sen merkitystä ei kannata aliarvioida.
Ostaminen ja myynti
Ostaminen ja myynti
Muuttopuhdistus
Siivous
Muutto
Kodinhoito
Vinkit
4 min
Muuttopuhdistus on tärkeä osa onnistunutta muuttoa. Lue, milloin siivous kannattaa tehdä itse ja milloin ammattilaisen apu säästää aikaa, vaivaa ja hermoja. Saat myös vinkkejä sopivan siivouspalvelun valintaan.
Juha Mäkinen
Juha
Mäkinen
Kun muuttopäivä muuttuu – näin mukautat muuttobudjettisi
Kun aikataulut muuttuvat, budjetti elää – näin pidät muuton hallinnassa
Ostaminen ja myynti
Ostaminen ja myynti
Muutto
Budjetointi
Talous
Vinkit
Suunnittelu
7 min
Muuttopäivän siirtyminen voi yllättää ja horjuttaa suunnitelmia, mutta oikeilla toimenpiteillä talous pysyy tasapainossa. Lue, miten mukautat muuttobudjettisi, kun aikataulu muuttuu ja kulut kasvavat tai pienenevät.
Senja Pasonen
Senja
Pasonen
Suurten esineiden kuljettaminen ulkomaille: Näin suunnittelet ilman stressiä
Suunnittele suurten tavaroiden kansainvälinen kuljetus helposti ja turvallisesti
Ostaminen ja myynti
Ostaminen ja myynti
Kansainvälinen Kuljetus
Logistiikka
Muutto
Tullaus
Vakuutus
5 min
Suurten esineiden lähettäminen ulkomaille ei tarvitse olla stressaavaa. Tässä oppaassa käymme läpi, miten suunnittelet kuljetuksen vaiheittain – oikean kuljetusmuodon valinnasta pakkaamiseen, tullimuodollisuuksiin ja vakuutuksiin – jotta tavarasi saapuvat perille turvallisesti ja ajallaan.
Jani Ruuska
Jani
Ruuska
Muutto akvaariokalojen kanssa: Näin säilytät vedenlaadun, lämpötilan ja turvallisuuden
Vinkit turvalliseen muuttoon, jossa kalasi säilyvät terveinä ja vesi kirkkaana
Ostaminen ja myynti
Ostaminen ja myynti
Akvaario
Kalat
Muutto
Lemmikit
Vedenlaatu
2 min
Akvaariokalojen muuttaminen vaatii huolellista suunnittelua ja tarkkaa valmistautumista. Tästä artikkelista löydät käytännön ohjeet vedenlaadun, lämpötilan ja kalojen hyvinvoinnin säilyttämiseen muuton aikana ja sen jälkeen.
Hilla Nieminen
Hilla
Nieminen
Säilytä motivaatio muuton keskellä – hyviä neuvoja hallinnan säilyttämiseen
Löydä tasapaino ja säilytä hyvä mieli, vaikka muuttolaatikot valtaavat kodin
Ostaminen ja myynti
Ostaminen ja myynti
Muutto
Motivaatio
Hyvinvointi
Elämänmuutokset
Vinkit
6 min
Muutto on elämän suuria käännekohtia – se voi innostaa, mutta myös uuvuttaa. Tästä artikkelista löydät käytännön vinkkejä ja henkistä tukea siihen, miten pidät motivaation yllä ja hallinnan tunteen vahvana muuton keskellä.
Aurora Rasku
Aurora
Rasku
Ympärivuotinen mukavuus: Näin suunnittelet rakennuksia, jotka ovat miellyttäviä ympäri vuoden
Suunnittele rakennuksia, joissa on hyvä olla – säällä kuin säällä
Uutiset
Uutiset
Rakentaminen
Arkkitehtuuri
Sisäilmasto
Energiatehokkuus
Kestävä Kehitys
4 min
Miten luodaan rakennuksia, jotka tarjoavat miellyttävän sisäilmaston kaikkina vuodenaikoina? Tutustu periaatteisiin, joiden avulla arkkitehtuuri, materiaalit ja teknologia yhdistyvät luomaan terveellisiä, energiatehokkaita ja viihtyisiä tiloja ympäri vuoden.
Juha Mäkinen
Juha
Mäkinen
Vanhat materiaalit uudessa rakentamisessa – kun savi ja olki saavat modernia voimaa
Perinteiset luonnonmateriaalit palaavat rakentamisen ytimeen modernin teknologian rinnalla
Uutiset
Uutiset
Kestävä Rakentaminen
Luonnonmateriaalit
Arkkitehtuuri
Ekologisuus
Rakennusteknologia
7 min
Savi, olki ja muut perinteiset rakennusaineet saavat uuden elämän kestävän rakentamisen aikakaudella. Artikkeli kertoo, miten vanhat materiaalit yhdistyvät nykyaikaiseen suunnitteluun ja tekniikkaan luoden terveellisiä, energiatehokkaita ja kauniita rakennuksia.
Senja Pasonen
Senja
Pasonen
Opi menneisyydestä: Näin arviointi vahvistaa tulevaisuuden rakennushankkeita
Arviointi muuttaa kokemukset kehitykseksi ja luo pohjan kestävämmälle rakentamiselle
Uutiset
Uutiset
Rakentaminen
Arviointi
Kestävä kehitys
Projektinhallinta
Innovaatio
4 min
Rakennushankkeiden arviointi ei ole vain menneiden virheiden tarkastelua, vaan tehokas työkalu tulevien projektien laadun, tehokkuuden ja kestävyyden parantamiseen. Opi, miten järjestelmällinen arviointi voi vahvistaa koko rakennusalan tulevaisuutta.
Jani Ruuska
Jani
Ruuska